torstai 10. marraskuuta 2011

Muuraushommia

Blogin päivitykset on jääneet aika vähille, joten koitetaanpa dokumentoida kesän aikaansaannoksia.

Ikkunoiden ja ovien asennuksen jälkeen piti vaihtaa puutyöt keramiikkaan, eli muurata palomuurit ja viimeistellä savupiippu.

Savupiippu oli ennen viimeistä rykäisyä jo niin lähellä sisäkattoa kuin mahdollista, joten homman jatkamiseksi piti aluksi tehdä reikä kattoon. Jäljellä oleva noin puolentoista metrin matka saatiin tehtyä vallan hyvin yhden päivän aikana. Pekka vastasi tiilipalapelistä ja allekirjoittaneen rooliksi jäi lähinnä kantaa tiilet ja laastit katolle.

Muuraus loppusuoralla.
Pekan saatua muurauksen valmiiksi näpertelin vielä muotin tiilipiipun päälle hatun valamista varten. Hattuun meni pienet raudanpätkät ja muutama ämpärillinen betonia, johon upotin vielä kiila-ankkurit kulmiin. Näin niistä jäi valmiiksi pultit piipun pellin kiinnitystä varten. Betonin kuivuttua sain kaikeksi onneksi vielä irroiteltua muottilaudat ilman suurempia ongelmia.

Piippu valmiina.
Palomuurit muurattiin hieman vanhemmasta tavarasta, eli ystäväpariskunnan asuntoremontista ylijääneistä 1860-luvulta peräisin olevista purkutiilistä. Tiiliä oli raijattu tontille Helsingistä peräkärryn avulla pikkuhiljaa useamman viikonlopun ajan ja nyt niitä oli pihalla nelisen trukkilavallista, valtaosa jossain muussa muodossa kuin kokonaisina. Ensialkuun pyrittiin hallituksen toimesta valitsemaan kasoista tiilien parhaimmistoa edustavat yksilöt, joita allekirjoittanut sitten alkoi puhdistamaan vanhoista muurauslaasteista rälläkkään kiinnitetyn teräsharjalaikan avulla. Vaikka laastit irtosivatkin tiilistä kohtalaisen hyvin, oli tiilien lasittunut pinta monin paikoin niin kovaa, että teräsharjat sulivat aika pahasti monen tiilen pintaan. Lopputuloksena oli kuitenkin suhteellisen puhtaita tiiliä.

Seinän muuraus näistä varsin epäsäännöllisistä tiilistä ei ollutkaan ihan niin helppoa kuin olin ajatellut. Onneksi päätin aluksi harjoitella enemmän piiloonjäävillä seinillä ja pikkuhiljaa homma alkoi sujua. Paras tulos tuntui syntyvän jättämällä sauma reilusti vajaaksi, jolloin tiilten särmät jäävät paremmin näkyviin ja laastia ei mene tiilten reunoissa oleviin lukemattomiin koloihin. Seinästä olisi ehkä tullut vielä paremman näköinen, jos olisi tajunnut hankkia jotain muuta kuin harmaata laasti. Esimerkiksi tummanpunainen olisi voinut toimia paremmin.

Valmista tiiliseinää.